lauantai 23. toukokuuta 2015

Tulokset Piirisarja 03 Oulu 23.5.

Ohessa tulokset ja tehot.

Tuulinen ja sateinen Oulunreissu takana. Sää oli aivan alytön 20ms sejunnissa puuskissa tuulta ja välillä vettä saavista kaatamalla. Meillä kävi tuuri että pelit yleensä voitiin pelata. Pelien aikana ei onneksi satanut kovasti. Kylmä puuskainen merituuli pilasi kuitenkin pelin koska pallo lenteli minne sattuu.
Eka peli Tervareita vastaan olisi pitänyt ratkaista jo eka puoliajalla myötätuulen turvin. Saimme aikaiseksi kuitenkin lukuisista hyvistä paikoista huolimatta vain yhden maalin. Joona katkaisi vastustajan syötön keskialueella ja syötti Samin karkumatkalle 1-0.
Toisella puoliajalla vastatuuleen peli oli puolustustaistelua ja vastustaja tuli tasoihin tuulen puuskan turvin. Vastustajan kaukolaukaus muutti puuskassa suuntaa ja yllätti hölmistyneen Perttu moken. Jouduimme ottamaan Onnin ekapuoliajan jälkeen kentälle ,koska oli paleltua maalille.
Eka matsin näkyvimpiä pelaajia Sami, Joona, Miika ja Juho. Koko porukalta ok peli.
Toisenkin pelin pääsimme aloittamaan myötätuuleen. Painostus koko ajan Orpan puolustusalueella ja Juhon hienosta syötöstä Joopi täräytti 1-0 pelikellon näyttäessä 12min. 15 minuuttia myöhemmin taas sama syöttölinko asialla ja Juuso läpiajaoon oikealta laidalta 2-0.
Toiselle puoliajalle siis 2-0 johdossa. Ja Orpa tuli myötätuulen ja hyökkääjäksi nostetun hyvän topparinsa ansiosta voimalla päälle. Rike 20m maalista ja vapari Orpalle. Hieno veto muurin ohi ja yläputken kautta maaliin. Onni seurasi hyvin mutta ei voinut upealle vedolle mitään 2-1.
Orpa painoi päälle ja kelta-musta puolusti ja iski vastaan.
Orpan puolustus heikkeni topparin siirtyessä hyökkäämään kuitenkin  lopulta niin paljon että vaikka olikin vastatuuli meidän jampat jaksoivat Orpaa paremmin ja useiden melkein läpiajojen jälkeen Joopi pääsi Joonan syötöstä läpi ja paukautti vapauttavan 3-1. Hetken päästä hyökkäääksi vaihdettu Perttu " Ramos" Keränen karkasi Joonan syötöstä ja niittasi loppulukemat 4-1.
Kokonaisuutena tämä joukkue osaa puolustaa. Vastahyökkäyspeli osataan myös. Se ei ole pelkkää pitkä pallo päätyyn ja perään vaan suunnan muutos peli toimii.
Koko joukkue taisteli esimerkillisesti ja tuulisesta Oulusta kotiin tuomisina 4 sarjapistettä. Pelaajista 1 tähden saa Joona Heikkinen.Tärkeitä katkoja keskikentän pohjalla, 140min peliaikaa ja syötöt memnevät omille suurella prosentilla. 2. tähti Juho Heikkinen hyvää raastamista kärjessä ja kymppipaikalla . Loistavia vapauttavia syöttöjä kavereille. Prässi pelin kuningas. 3. Tähti jaetaan Miika Heikkisen ja Arttu Hutun kesken.
Jonen paleltuessa toisen pelin ekapuoliajalla Arttu otti Jonen oikean pakin paikan haltuun ja piti vastustajan pihdeissään . Hyviä riistoja ja rauhallista pelaamista pakkina.
Miika on puolustuksen leaderi. Toppari ottaa isoa roolia tehden vastustajan maalin teon todella vaikeaksi. Varmaa katkopeliä ja pelin avaaminen huippuluokkaa.
Kiitokset koko jengille. Ensiperjantaina koti ottelu kun vastaan tulee Lafk Kiiminki.

Tulokset:
SuPS 03 - Tervarit 03 Musta 1 - 1
SuPS 03 - OrPa 03 Haaste 4-1
Tehot:
Joopi Moilanen 2+0
Juuso Romppainen 1+0
Perttu Keränen 1+0
Sami Moilanen 1+0
Joona Heikkinen 0+3
Juho Heikkinen 0+2