sunnuntai 31. toukokuuta 2015

SuPS03 piirisarja 31.5.2015

Nyt on sunnuntain tuplapelit takana. Ohessa tulokset ja Jannen mietteet.

Takki tyhjänä sekä valkulla että pelureilla. Viikonlopun urakka 3 peliä ja maksimi pistein 9pinnaa 3 voittoa!
Hyvä ukkelit!
Tänään saatiin vastaan sarjakärki Ajax03 Kempeleeltä, jonka coutchina häärää tuttu mies Janne Husu.
Peli päättyi lopulta SuPSin riemukkaaseen 2-1 voittoon. Ensin Ajax meni komealla vapari maalilla 1-0 johtoon pelin 6:lla minuutilla, mutta hetkeä myöhemmin Sami katkaisi Ajax molarin huonon avauksen, syötti Jerelle joka harhautti moken ja pisti tyhjiin 1-1. SuPS hallitsi eka puoliaikaa, mutta lisä maaleja ei nähty. Toiselle puoliajalle tuli hyvin latautunut vastustaja ja peli alkoi kääntyä Ajaxille. SuPSin puolustus on kuitenkin rautaa ja rynnistys kestetiin. Vähitellen aloimme saada juonesta uudelleen kiinni ja kiitos tuli n. 5 min ennen loppua kun Joopi pelasi toiseen aaltoon Nikolle joka niittasi loppu lukemiksi 2-1.
Sarjakärki oli kaatunut. Pelin onnistujat tuttuun tapaan puolustajat Jone, Miika, Perttu ja Niko, sekä taas kerran keskikentän pohja Joona Heikkinen.

Päivän toiseen matsiin saimme vastaan Ospa03 Oulunsalosta. Ennakkoon Ajaxia selvästi heikompi vastustaja piti pelin kuitenkin varsinkin alussa tuloksen valossa tasaisena ja tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa vain 2-0. Toiselle puoliajalle vaihdoimme kolmen alakerran kahden topparin systeemiin ja nostimme keskuspuolustajan toiseksi 10 pelaajaksi ja  jo alkoi tapahtua. Peli pyöri vastustajan päädyssä koko ajan ja loppulukemat 6-1 eivät kerro totuutta pelistä. Paikkoja oli ainakin 15 maalin tekemiseen, me ei vain oasta rankaista paikoista. Tuon pelin onnistujia olivat kymppipaikalle nostettu Miika Heikkinen 3+1, Jere Lauronen 2+0 sekä hyvällä sykkeellä hyökkäyksessä toisen puoliajan pelannut Jone Ohtonen 0+2.
Myös Puolangan "Bentzema" Miko Väisänen esiintyi edukseen. Viisi hyvää maalipaikkaa ja vain viimeistely kaipaa hiomista. Mikolla  on hyvä liike kentällä ja hän pelaa joka tilanteen loppuun saakka . Hieman malttia viimeistelyyn ja verkko alkaa soida. Myös moni muu pelaaja piristyi tähän toiseen peliin ja osoitti hyvää taisteluilmettä.
Tämä alkaa olla oikeasti todella hyvä joukkue.

Tulokset:
SuPS03- Ajax03 2-1
SuPS03- OsPa03 sininen 6-1
Pisteet:
Miika Heikkinen 3+1
Jere Lauronen 3+0
Samu Kinnunen 1+0
Niko Heikkinen 1+0
Joopi Moilanen 0+3
Jone Ohtonen 0+2
Perttu Keränen 0+1
Sami Moilanen 0+1



Kiitos pojat!

Huomenna ei treenejä!
 Jalkapallo koulu tiistaina ja oma peli ilta keskiviikkona+ perjantaina treenit katsiókaa ajat omilta sivuilta.