Ohessa tulokset ja tehot, sekä Janin mietteet päivän varrelta.
Pitkä päivä taas takana...
Suurinpiirtein "ihmisaikaan" pääsimme lähtemään matkaan ja olimme noin tuntia ennen ensimmäistä peliä Kemissä. Ensimmäisenä vastaan tuli RoPS, jota vastaan emme ole aiemmin pelanneet ja heidän pelityyli oli meille arvoitus. Lähdimme pelaamaan korkealla prässillä ja se oli virhe, josta vastustaja rokotti heti alkumetreillä ihme härdellillä meidän maalilla ja pallo kimposi omasta pelaajasta maalimme. Ape kuitenkin tasoitti pian tilanteen Teemun syötöstä. RoPS ei tästä masentunut ja naarasi vielä toisen maalin erän lopulla, kun puolustajamme oli tilanteesta syrjässä. 2-1 tappiolla lähdettiin toiseen erään. Toisessa erässä RoPS pääsi taas yllättämään Eemelin ja takaa-ajo jatkui. Kavennusta tuli synttärisankari Eetun toimesta. Pallo ei vaan pomppinut meille ja RoPS vei pelin lopulta 3-2. Ensimmäinen tappio meille piirissä :)
Ruokatauon jälkeen vastaan asettui ONS 04 tytöt. Ennalta oli jo tiedossa, että tässä on tulossa vastaan kova joukkue. Ehdin seurata ONSin peliä ennen meidän peliä ja todella nopea kärki piti sieltä saada kuriin. Lähdimme peliin tiukalla keskialueen puolustuksella ja se tuottikin tulosta. En tiedä olivatko tytöt väsyneitä helteisestä kelistä ja edellisestä pelistä, mutta peli tuli meille 6-0 ja ONS ei saanut oikeastaan, kuin 2 maalipaikkaa vaikka nostimme prässin heti ylös, kun huomasimme tilanteen.
Viimeisenä vastaan tuli TP-47 valkoinen joukkue. Päivän viimeinen peli molemmille joukkueille ja TP oli liikkeellä aika raskaalla jalalla. Paljon oli meillä enemmän virtaa ja 3-0 voitto plakkariin.
Jos sattuu, että Kemiläiset lukevat tätä, niin kentät olivat kyllä ala-arvoisessa kunnossa. Reikiä, kuoppia, multaa ja 3. kentällä osittain niin pitkä ruoho, että pallo hävisi puoliksi heinän sekaan...
Kokonaisuutenaan onnistunut päivä. Nyt koko porukka huilaamaan ja 5.9. jatketaan sitten piiripelejä Pudasjärvellä.
Näillä näkymin tämä oli ainakin tällä erää viimeinen reissu, kun "Sähikäis-Ape" oli mukanamme. Toivotammekin Apelle pallontäyteistä jatkoa sinne, minne tie viekin ja toivomme, että joskus vielä kohdataan. :) Pauliinalle myös iso kiitos avusta SuPS toiminnassa aikojen saatossa.
Tulokset:
KajHa 04/05 pohjoinen (SuPS)- RoPS P04 2-3
KajHa 04/05 pohjoinen (SuPS)- ONS
Tytöt 04 6-0
TP-47 valkoinen P04 - KajHa
04/05 pohjoinen (SuPS) 0-3
Tehot:
Eetu Heikkinen 4+0
Teemu Moilanen 3+3
Aapo Saarisalo 2+0
Joni Pelli 1+1
Mika Moilanen 1+0
Manta Laatikainen 0+1
Tuomas Heikkinen 0+1
Fair Playt: Olavi Kyllönen, Luukas Tolonen ja maalivahti Eemeli Mulari. Porukassa mukana myös topparina tunnetusti tehokkaasti häärännyt Antti Lauronen.