lauantai 8. kesäkuuta 2013

Pohjois-Suomen piirisarja D-12/SuPS 01–02




































La 8.6.2013 / SuPS 01-02  (KajHa Team 01) - OsPa valkoinen  tulos 4-1 voitto.

SuPS pojat pelasivat tämän kauden parhaan Piirisarjapelin lauantaina 8.6.13 Kajaanissa OsPa valkoista vastaan ja tuloksena kauden ensimmäinen voitto. JEE!!! Vahvistusta joukkueeseen saatiin,  kun (SuPS 02)  Jesse Kinnunen liittyivät joukkueeseen. Jesse taisteli urheasti puolustuspäässä ja osoitti sen, että on osa susirajan taistelevaa SuPS joukkuetta. Hienoa Jesse!

Tunnelma oli jokseenkin jännittynyt pelin alussa ja se kertoi jo sen, että jotain tapahtuu tänään. Peli alkoi SuPS poikien komennossa, mutta OsPa teki kuitenkin 28 minuutin kohdalla ensimmäisen maalin ja ainoan sellaisen tässä ottelussa. SuPS pojat terästäytyivät ja ottivat komennon itselle. Puolustuspää ”työmyyrät” (Sami, Jesse K, Kaapo L, Miika H ja Niiles) otti tilanteen haltuun. Erityisesti Kaapo Laakkonen pelasi todella hienoa peliä puolustuspäässä. Ville Marjanen oli  maalilla  suututettu ja katseesta näki, että yhtään maalia en enää päästä ja sen hän piti. JES! Keskikentän ja hyökkäyspään toiminta oli todella mieluista katseltavaa tänään. Meidän oma poika "Suomussalmen Sloattani" Jouhki Anttonen oli vauhdissa. Jouhki teki SuPS:lle ensimmäisen maalin 37 minuutin kohdalla Juuso Mäkeläisen syötöstä. Voi sitä riemua!!! Seuraava maali tuli 46 minuutin kohdalla, kun Juuso syötti Jouhkille ja Jouhi survoutui kahden OsPa pelaajan välistä ja teki kärsällä maalin. Kolmas maali tuli 49 minuutin kohdalla, kun OsPa:n maalivahti  potkaisi suoraan omaan pelaajaan ja Jouhki juoksi ja otti pallon haltuun ja kirjaimellisesti kuljetti pallon maaliin. Neljäs maali tuli 70 minuutin kohdalla, kun Juuso syötti Justus Turpeiselle ja hän veti komea laukauksen etualakulmaan. HYVÄ POJAT! HYVÄ SuPS!

Huomenna 9.6.13 vastassa on sarjakärki Ajax musta ja kyyti voi olla sen mukaista, mutta taistelemaan lähdettään. Peli pelataan Kajaanin liikuntapuistossa klo 11.30 -13. Kaikki peukut pystyyn :)

Joukkueessa pelasivat:
Juuso Mäkeläinen (c) 0+3
Ville Marjanen (mv)
Joni Mikkonen
Jarkko Seppänen
Jesse Heikkinen
Justus Turpeinen 1+0
Jouhki Anttonen 3+0
Niiles Anttonen
Sami Moilanen
Kaapo Laakkonen
Miika Heikkinen
Jesse Kinnunen