Valkkua taisi jännittää enemmän kuin pelaajia, kun suuntasimme porukan ensimmäiseen turnaukseen. Valitettavasti vastapelureita ei ollut vielä saatu kasaan muualta, kuin Kuhmosta, mutta eipäs se menoa haitannut.
Ensimmäinen peli meni aikalailla sääntöjä opetellessa, kun emme ole harjoitelleet ollenkaan sivurajojen ja kulmien kanssa. Aloituksia olemme jonkin verran harjoitelleet, mutta pelin tuoksinassa harjoitukset pääsi unohtumaan. Syöttelyä olemme harjoitelleet aika paljon ja muutamia kuvioita saatiin aikaan, mistä olen todella ylpeä.
Toiseen peliin lähdettin suoraan putkeen ja vapautunut peli alkoi tuottaa tulosta. Kovasti kaikki haluaa olla kiinni pallossa ja porukka on yhdessä läjässä. Harjoitukset jatkuvat ja tätä pelin levittämistä alamme harjoittelemaan seuraavaksi syöttöjen ja aloituksen lisäksi.
Olen todella ylpeä koko porukasta. Hieno päivä oli.
Klo 11.00 Arsenal10-11 (SuPS) – ManCity (Kuhmo) tulos 0-0
Klo 11.30 ManCity (Kuhmo) – Arsenal10-11 (SuPS) tulos 0-4
Tehot:Eemeli Juntunen 2+0 (FPx1), Peppi Juntunen 1+0 (FPx1) ja Elli Nyman 1+0
Maaleja juonimassa mukana myös Leon Tolonen, Kalle Kyllönen ja Santra Kela
Nappulaliiga jatkuun ensviikon lauantaina Sotkamossa, jonne ilmoitan joukkueen. Tänne mukaan lähteviltä ilmoittautumiset pikaisesti Janille