maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tulokset ja tarinaa Lahti Soccer 2016 SuPS 0607

 Ohessa tulokset ja tehot, sekä Villen tarinaa reissusta.


SuPS 07 tappioitta Lahdessa

SuPS 07 pelasi tappiottoman turnauksen kahden joukkueen voimin Lahti Soccer –turnauksessa. 

SuPS Keltainen pelasi vähemmän pelanneiden sarjassa ja SuPS Musta enemmän pelanneiden sarjassa. Molemmat joukkueet saivat useita kovia oman tasoisiaan pelejä, joissa kaikki nauttivat pelaamisesta

Keltaisen joukkueen peli oli arvoitus ennen turnaukseen lähtöä. Eliakselle pohjapelaajan rooli oli uusi ja SuPS:n pelitapa ei ollut aikaisemmin aivan näkynyt kentällä. Nyt kuitenkin peli parani loppua kohti ja toisen päivän peleissä SuPS pelasi hienosti kierrättäen palloa alakerran kautta ja syöttelemällä rakensi useita hienoja maalipaikkoja ja maaleja. Turnaus, jossa pelataan useita pelejä tiiviissä tahdissa kehittää joukkueen pelaamista uskomattoman paljon ja Keltainen joukkue oli yhtenäinen paketti, joka pelasi upean turnauksen häviämättä kertaakaan. Keltaisen joukkueen turnauksen parhaana palkittiin Tiia, joka teki maaleja ja rakensi paikkoja muille. Tsempparina kaikkia pelejä odottanut ja kentällä hienoa ilmettä esittänyt Oliver.

SuPS musta lähti pelaamaan omaa tuttua peliä, mutta uusia joukkueita vastaan. Ainoastaan KuPS ja Jippo oli kohdattu aiemmin. Entuudestaan tiedettin, että SuPS osaa pelata, mutta lopputulema oli mykistävä. SuPS hallitsi peliä kaikkia vastustajia vastaan ja myös voitti kaikki pelit. Peli oli välillä todella näyttävää. Näimme maalin, jossa pallo lähti maalivahdilta puolustajalle, joka pelasi seinän laiturin kanssa pelaten siitä kärjen läpi, tämä sitten syötti takatolpalle toisen laiturin laittaman pallon tyhjiin. Tässä kuviossa kukaan pelaajista ei koskenut palloon kuin kerran, uskomatonta. Valmentajan mieltä lämmitti upea peli molempiin suuntiin ja pelin hallinta kaikkia vastustajia vastaan. Pieni SuPS pääsi näyttämään etelän pojille, kuinka palloa pelataan. Venni oli kärjessä pitelemätön, mutta enää maalit eivät syntyneet juoksemalla, vaan upeiden syöttöketjujen päätteeksi. Puolustus toimi mahtavasti ja avasi peliä todella hienosti. Laiturit tekivät työtä ahkerasti molempiin suuntiin. Atte maalissa hoiti oman ruutunsa ja otti kiinni kaikki, jotka olivat mahdollista saada. Turnauksen parhaana palkittiin hienosti erityisesti puolustussuuntaan tasoa nostanut Enni ja tsempparina kaikki tilanteet loppuun taistellut Rasmus.

07 Sarjassa kaikki pelaajat osallistuivat myös tutkaan laukaisukilpailuun, jossa SuPS veti pisimmän korren sekä tyttöjen, sekä poikien sarjassa, kun Niiki Juttula ja Elias Paavola tykittivät turnauksen kovimmat lukemat mittariin saaden palkinnoksi n. 130 euron arvoisen Veikkausliigan pelipallon FC Reippaan edustusjoukkueen pelaajien nimmareilla varustettuna.

Koko reissu meni siis pelien osalta hienosti, mutta muuten jopa vieläkin paremmin. Pelaajat käyttäytyivät mallikkaasti ja olivat nukkumassa ajallaan. Ketään ei tarvinnut etsiä mistään ja suurin osa tavaroista tuli lähtiessä mukaan. 

Hirvittävä helle lauantaina ja pienet sadekuurot sunnuntaina eivät lannistaneet joukkuetta, vaan kaikki keskittyivät pelaamiseen. Hieno joukkue, jonka kanssa voi lähteä reissuun ja joka edustaa Suomussalmea hienosti pitäen kelta-mustat värit monien ihmisten verkkokalvoilla.
 
SuPS Keltainen tulokset:
SuPS – HaPK (Hamina) 2-2
SuPS – MyPa (Myllykoski) 3-2
SuPS – JäPS (Jarvenpää) 4-3
SuPS – RiPS (Riihimäki) 8-3
SuPS- Lahen Pojat (Lahti) 2-3
SuPS – JJK (Jyväskylä) 3-2

SuPS Keltainen tehot:
Tiia Moilanen 11+5
Oliver Huuskonen 7+3
Santeri Kyllönen 2+1
Elias Paavola 1+2
Aarne Laatikainen 1+0
Niiki Juttula 0+2

SuPS Musta tulokset:
SuPS – Lahen Pojat (Lahti) 6-1
SuPS – FC Reipas (Lahti)5-3
SuPS – RiPS (Riihimäki) 7-1
SuPS – KuPS (Kuopio) 4-1
SuPS – Jippo (Joensuu) 9-1
SuPS – FC Futura (Porvoo) 5-3

SuPS Musta tehot:
Venni Kela 17+3
Rasmus Paavola 7+6
Enni Heikkinen 5+5
Niiki Juttula 2+6
Lauri Kemppainen 5+2
Tiia Moilanen 0+2
Atte Turpeinen 0+1