Team 05 osalta pelit alkavat 9.12. Haukiputaan reissulla. Ohjelma ja sarjaseuranta löytyy tuolta ylhäältä omalta välilehdeltään. Reissuja tulee yhteensä kolme kappaletta ja tänään palaverissa on sovittu, että kaikki reissut mennään yhteiskyydillä pikkubussilla. Tämän osalta keräämme matkakulut jo ennakkoon, eli omavastuun maksu 75€ marraskuun loppuun mennessä junnujen tilille viestiin pelaajan nimi/futsalmatkat. Huoltaja, tai kaksikin saisi olla reissuilla mukana, vaikkakaan sinne ei tarvita kellottajia/sihteereitä, mutta esim. mahdollisten loukkaantumisten varalle tarvetta on.
Harkka-ajat ja päivät vaihtelevat viikoittain, eli seuratkaa sunnuntaisin ilmestyvää viikko-ohjelmaa. Viikko-ohjelman lisäksi sunnuntaisin avautuu myös ilmoittautumiset seuraavan viikon peleihin. Toiveessa olisi, että ilmoitus tulee aina keskiviikkoon mennessä, olipa pelaaja mukana, tai ei. Poissaoloja EI niin harkoista, eikä peleistä ilman pätevää syytä.
Uutena juttuna tulee viikoittainen jalistreeni pallohallissa Hakan Team 05/06 kanssa maanantaisin klo 17:45-19:15. Tämä alkaa vko 46 ja ensimmäisellä kerralla kuskiksi lähtee Jani, jolloin mukaan mahtuu kuusi pelaajaa. Muitakin kuskeja kaipaillaan ja ainakin Titta ja Timo ovat alustavasti lupautuneet käyttämään pelaajia Kajaanissa. Ville käy 07 porukan kanssa Kajaanissa tiistaisin ja tuonne voisi myös välillä mennä 06 pelaajia mukaan, mikäli auto on täynnä maanataina 05 pelaajia.
Lähtö klo 16:00 TB ja kyytimaksu 5€ suoraan kuskille,
Futsal kausi mennään omilla voimilla vanhaan malliin, mutta tuleva kesä 2019 tuo mukanaan muutoksia, kun peli muuttuu 8v8 --> 11v11 ja meidän omat pelaajat eivät riitä. Tavoitteena on, että saisimme yhteistyössä Hakan kanssa kolme joukkuetta 05/06 ikäluokkaan, mutta tämä tarkentuu viimeistään alkuvuoden aikana.
Mikäli jollekkin jää nyt jotain epäselvää, olkaa vaan yhteydessä Janiin.