perjantai 21. lokakuuta 2016

SuPS Palloliiton jäseneksi



Jalkapallojaosto on hakenut ja saanut jäsenyyden Suomen Palloliitoon

Jo useamman vuoden olemme pelanneet virallisia Pohjois-Suomen Piirisarjoja Kajaanin Hakan alaisuudessa nimellä KajHa Pohjoinen, koska SuPS ei ole ollut Palloliiton jäsen. Jäsenyyden hakemista on pohdittu jo aiemmin ja harrastajamäärien kasvettua tulimme lopulta siihen tulokseen, että nyt on oikea aika hakea omaa jäsenyyttä ja profiloitua suomussalmelaiseksi jalkapallojoukkueeksi.

Päätös tapahtui hyvässä yhteishengessä Hakan kanssa ja yhteistyö Hakan, sekä muiden kainuulaisten jalkapallojoukkueiden kanssa jatkuu entiseen malliin. Haka on toiminut hyvänä ja rakentavana yhteistyökumppanina suomussalmelaisen palloilun kehittämisessä, myös olosuhteiden kehittämisen puitteissa Jarmo Anttosella Hakasta oli iso rooli ajaessamme uuden tekonurmikentän saamista paikkakunnalle.

Toivottavasti vanhemmille toiminta selkiintyy hieman, kun jatkossa on vain yksi luukku, jonne ollaan yhteydessä. Tämä huomiotava esim. ensivuoden pelipassien kanssa, mutta näistä ohjeistamme sitten, kun asia alkaa olla ajankohtaisempi...

Tuleva Futsal kausi käynnistyy marraskuun puolenvälin tietämillä ja SuPS on mukana sarjassa C15, jossa SuPSin lisäksi pelaavat Ajax(Kempele), FC Kemi, HauPa(Haukipudas), LaFK(Kiiminki) ja Tervarit(Oulu), sekä sarjassa D13, jossa mukana myös FC Raahe, FC Kemi, HauPa(Haukipudas), OsPa(Oulunsalo), PaTe(Pattijoki), TP-47(Tornio) ja Tervarit(Oulu).

Kotiturnauksia tulee olemaan paljon, joihin toivotaan tietenkin paljon kannustajia paikalle keltamustille.

Lokakuu pidetään syystaukoa, mutta harkat jatkuvat viikolla 44. Kaikki uudet liikkumisesta kiinnostuneet tervetuloa mukaan. Levittäkäähän sanaa, jotta saadaan uusia harrastajia mukaan...