Heippa kaikille!
Tulevana torstaina olemme järjestämässä avointa keskutelutilaisuutta Seurahuoneelle. Kyseessä on matalan kynnyksen rento rupattelutuokio, johon toivotaan osallistuvan ihan kaikki, joita jalkapallotoiminta ja seuran tulevaisuus kiinnostaa.
Tilaisuus järjestetään, koska osalla vanhemmista on herännyt huoli lastensa harrastuksen, sekä ylipäätään seuran toiminnan jatkumisesta toivotulla tavalla.
Ja myös, koska vapaaehtoisten, apukäsien ja uusien valmentajien tarve on edelleen erittäin suuri.
Tilaisuudessa jokaisella on mahdollisuus päästä keskustelemaan, kyselemään ja näin vaikuttamaan toimintaan.
Jotta ei kynnys kenelläkään osallistumiseen olisi liian suuri, annamme Teille nyt mahdollisuuden myös "nimettömiin" kysymyksiin, keskusteluaiheisiin, huolenaiheisiin ja mielipiteisiin.
Viestit voi lähettää suoraan meille joukkueenjohtajille, välitämme ne sitten luottamuksellisesti ja anonyymisti keskustelutilaisuuteen.
Erityisesti kuitenkin toivomme, että paikan päälle tilaisuuteen tulee mahdollisimman moni kuuntelemaan ja keskustelemaan, vaikka aiheet tulisivatkin jo etukäteen.
Siispä koko jalkapalloväen puolesta; Tervetuloa Seurahuoneeelle torstaina 28.2. klo 18.30!!
Terkuin
Silja, 06-07 porukan Joukkueenjohtaja