sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

SuPS09 piirisarja tulokset Kempeleestä 9.6.2018

SuPS09 - KemPa 6-8
SuPS09 - KaPa sinivalkoinen 4-5
SuPS09 - OLS09 Ranska 5-6


SuPS09 kävi pelaamassa hieman vajaamiehisenä piirisarjaa. 7 pelaajaa pääsi ahertamaan jalkapallon parissa isoja peliminuutteja. Tiukkojen vaiheiden jälkeen kolme tappiota. Pelillisesti oltiin vahvoilla ja suurimman osan ajasta SuPS hallitsi pelejä.
Viimeinen peli oli mielenkiintoinen sillä OLS Ranska oli voittanut edelliset kaksi peliä murskaavilla 10-2 KaPa sta ja 18-3 FC Santa Claus sista. SuPS aloitti vahvasti ja oltiin jonkin aikaa johdossa ja maaleja tehtiin vuorotahtiin. Parasta antia oli syöttopeli. Palloa maltettiin syöttää ja paljon nähtiin pudotuksia ja laidan vaihtoja parhaillaan 5-8 syöttöä. Vastustaja pelasi puolustuksen leveänä jolloin laidat leikkasi upeasti ja oikea aikaisesti pohjapelaajan ja maalivahdin syötöistä.
Pelipaikkoja vaihdeltiin pois omalta mukavuus alueelta ja erittäin positiivisesti onnistui kaikki.
Onni V, Eemeli pelasivat hyvin maalissa ja erityisesti loukkaantumisesta kärsinyt Iiro teki kovan suorituksen maalivahtina loppu peleissä.
Mukana myös todella hyvin pelanneet
Arttu, Juho, Kalle ja Väinö