sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Marrascup 2003 poikien turnaus. 24.11.2012

Ensimmäinen 2003 poikien marrascup futsalturnaus pelattiin Suomussalmen liikunta hallilla lauantaina 24.11.
Cupin voitto matkasi Kuusamoon kun Pakan 03 pojat voittivat Sups03 loppuottelussa suvereenisti 7-3 lukemin. Vielä alkusarjassa Sups oli Pakaa parempi maalein 3-2 voittaen alkusarjan puhtaalla pelillä. Taitava Kuusamon joukkue ei loppuottelussa jättänyt jossittelun sijaa päivän parhaasta joukkueesta . Prässi puri hyydyttäen Supsin hyökkäysten rakentelun ,ja Paka iski pallon riistoista tehokkaasti vastaiskuilla ylivoimalla . Myös syöttöpeli oli astetta parempaa ja väsynyt kotijoukkue taipui syöttömyllyn edessä.
Sups03 matkaa Kuusamoon helmikuussa Pakan vieraaksi entistä nälkäisempänä.
Kokonaisuudessaan onnistunut tapahtuma ja varsinkin nuorimmat 05-04 syntyneet pelaajat pelasivat hienosti isompiansa vastaan. Erityismaininnan peliaseenteesta ansaitsee myös loppuottelussa kaksi maalia Pakan verkkoon survonut Onni Laatikainen. Onni toi toivon kipinän joukkueen peliin kahdella tahtomaalilla joukkueen ollessa tappiolla 0-5. Tällä kertaa se ei riittänyt voittoon saakka.
Kiitokset kaikille iseille ja äideille kantiinin pidosta . Ensivuonna uudestaan.

Tulokset: Alkusarja
Sups03-Sups04 4-0
Sups03-Sups02 talvi 7-3
Kajha03-Sups02 3-5
Paka03-Sups04 4-0
Kajha03-Sups03 2-7
Sups04-Sups02 6-2
Kajha03-Paka03 0-9
Paka03.Sups02 7-1
Kajha03-Sups04 2-2
Sups03-Paka03 3-2

Pronssiottelu: Sups04-Sups02 3-9
Finaali: Sups03-Paka03 3-7

1.Paka03
2.Sups03
3.Sups02 talvi
4.Sups04
5.Kajha03

Supsin maalintekijät turnauksessa:
Sups03:
Joopi Moilanen 9( voitti turnauksen maali kunkku palkinnon)
Juho Heikkinen 4
Miika Heikkinen 3
Onni Laatikainen 3
Maiju Laatikainen 2
Samu Kinnunen 2
Manta Laatikainen 1
Sups04:
Veikko Moilanen 5
Mika Moilanen 3
Tommi Huusko 1(Ristijärvi)
Aatu Rautiainen 1
Sups02:
Jere Lauronen 9 ( arpa suosi Joopia maalikunkuksi)
Juuso Juntunen 5
Mika Moilanen 3( Ristijärvi
Aapeli Korpela 2 (Ristijärvi)
Teemu Moilanen 1