2002 syntyneiden poikien piirisarja Kiiminki ja Oulu 9.9.2012
Sunnuntaina pelattiin toiseksi viimeiset 2002 poikien piirisarjan turnaukset tälle vuodelle.
Kajhan02 haaste pelasi 2 tason turnauksensa Kiimingissä. Joukkue koostui kahta Ristijärven poikaa lukuun ottamatta Supsin 03 ja 02 pojista.Vastaan asettui ensin Kiimingin oma Lafk02 joukkue. Haasteen pojat ottivat pelin haltuun heti alussa ja takoivat taululle ylivoimaiset 7-2 lukemat. Toinen ottelu oli Tervarit03 punaista vastaan. Peli oli edellisen toisinto .Vastustajan hyökkäykset otettiin kiinni jo puolessa kentässä ja iskettiin terävästi vastaiskuilla. Lopussa taas voitto meidän pojille luvuin 7-2.
Pisteet: Miika Heikkinen 6+0, Joopi Moilanen(2003) 3+6, Juha Määttä 2+3, Kaapo Heikkinen 2+1, Juho Heikkinen(2003) 1+6, Samu Kinnunen(2003) 0+1. Mukana joukkueessa olivat lisäksi myös mainioin ottein esiintyneet Aatu Rautiainen, Aapeli Korpela ja Niko Heikkinen.
Kajha02 edustuksessa pelasi tällä kertaa 5 Suomussalmen poikaa, 3 Kajaanilaista ja 2 Ristijärven poikaa. Taso 1 on ollut koko kauden todella kovista vastuksista tunnettu, ja niin oli nytkin haastavat vastustajat. Kolmesta ottelusta 1 tasapeli ja 2 tappiota.
Tulokset: Ols02 sininen- Kajha02 edustus 5-0, Tervarit03 musta-Kajha02 ed. 1-1, Haupa02-Kajha02 ed. 6-1
Maalit: Sami Moilanen, Jesse Kinnunen