maanantai 29. tammikuuta 2018

Tammiturnaus Suomussalmi 28.1.-18 Tulokset ja tehot

Tammiturnauksen sunnuntai meni SuPS:n komennossa alusta loppuun. SuPS oli mukana 07/08 sarjassa kahdella joukkueella.

Molemmat joukkueet esittivät hienoja otteita päättäen turnauksen "jäsenten väliseen" finaaliin. SuPS Keltainen voitti turnauksen ylivoimaisella pelillä voittaen kaikki pelinsä. Kovimman vastuksen antoi SuPS musta, joka hienon taistelun jälkeen taipui finaalissa luvuin 8-0.
Keltaisen peli oli sitä mitä piirisarjaa johtavalta joukkueelta saattoi ennakkoon odottaa, mutta Mustan joukkueen peli antoi uusia ilon aiheita. Mustan peli on parantunut kauden mittaan ja nyt se pelasi hienoa syöttöpeliä luoden kaikissa peleissä jatkuvasti tilanteita vastustajan maalille. Yksi heikko peli, jossa alun vaikeuksien jälkeen ei Musta päässyt peliin mukaan, ei vaikuttanut viimeisessä alkusarjan pelissä, vaan Musta rynnisti Keltaisen kaveriksi finaaliin.
Jotkut voivat ihmetellä, miksi pitempään pelanneet ja myöhemmin mukaan tulleet pelaavat eri joukkueissa tämän vuoden futsalsarjoissa ja -turnauksissa, niin tähän on selkeä syy. Nyt jokainen uusista pelaajista joutuu ottamaan vastuuta ja kantamaan oman panoksensa joukkueen eteen. Tämä näkyi tänään Mustan pelissä. Jokainen pelaaja oli tärkeä pelaaja joukkueelle ja taisteli hienosti joukkueen eteen. Tällä jaolla saamme koko ajan uusia vastuunkantajia, joita pelissä tarvitaan.

Päivän tulokset:
SuPS Musta - Haka Musta 5-3
PaKa Sininen - SuPS Musta 0-4
SuPS Musta - Haka Raita 2-5
SuPS Musta - KaPa Sininen 3-1

SuPS Keltainen - Haka Keltainen 8-1
PaKa Valkoinen - SuPS Keltainen 0-8
SuPS keltainen - JuKi 10-0
SuPS Keltainen - KaPa valkoinen 12-0

Pronssiottelu: Haka Musta - KaPa Valkoinen 1-3
Finaali: SuPS Keltainen - SuPS Musta 8-0

Tehot Musta:
Veeti Pyykkönen 8+3
Elmeri Heikkinen 1+3
Samu Manninen 2+1
Saku Moilanen 2+1
Isha 0+1
Aatu Niskanen 0+1
Niklas Junttila 1+0, maalissa pelasi Esko Kovalainen.

Tehot Keltainen:
Venni Kela 14+9
Enni Heikkinen 14+4
Elias Paavola 10+2
Aarne Laatikainen 1+6
Santeri Kyllönen 2+4
Niiki Juttula 3+1
Santeri Ikonen 2+1

Kiitokset pelaajille ja kaikille hienon turnauksen järjestelyissä mukana olleille. Oli hieno viikonloppu!